Ohjeita leireille ja retkille

Yleisiä ohjeita partioretkistä ja varusteista partiolaisten vanhemmille


Partiotoiminnan olennaisin osa ovat retket. Omatoimisuus ja itsenäisyys kasvavat ja samalla tietysti myös luonnontuntemus, kunto, kaverussuhteet ym. lisääntyivät. Retket tuovat hauskaa vaihtelua koululle ja "kaupunkilaiselämälle" ja niistä saa kestäviä muistoja!

Pyrimme aina suunnittelemaan niin, että mielenkiintoista tekemistä riittää kaikille. Alle 10-vuotiaiden eli sudenpentujen retkillä on aina myös aikuisikäisiä partiojohtajia huolehtimassa asioiden sujumisesta ja siitä, että kaikki lapset huomioidaan yksilöllisesti.

Ilmoittautuminen

Retkille ilmoittaudutaan nettisivujen etusivulta löytyvän tapahtumalinkin kautta. Samalla kysytään tietoja lapsen allergioista yms. tärkeistä asioista.Ilmoittautuminen on sitova!

Ilmoittautuminen on sitova, sillä ruoka ja tarvikkeet ostetaan tarkasti ilmoittautuneiden määrän mukaan. Joskus lapsille menee "pupu pöksyyn" juuri ennen retkelle lähtöä. Olisi kuitenkin hyvä, että heitä silloin kannustettaisiin mukaan, sillä kun retkipaikalle on päästy, ei ujostelua tai koti-ikävää yms. yleensä muisteta lainkaan. Jos retkelle lähtö kuitenkin peruuntuu, tulee retkenjohtajalle ilmoittaa tilanteesta mahdollisimman pian. Jo maksetun retkimaksun saa takaisin ilmoittamalla taloudenhoitajalle oman tilinumeronsa (IBAN ja BIC).

Ruokailu

Syömme retkillä tavallista, monipuolista ruokaa. Lapsen allergioita, lääkkeitä jne. kysytään ilmoittautumislomakkeessa. Omien herkkujen mukaan ottamista rajoitetaan usein retkikirjeessä.

Varusteista

Kaikki retkikirjeessä olevan varustelistan mainitsemat tarvikkeet tulee olla lapsen mukana. Enempää sen sijaan ei yleensä kannata pakata. jos teillä on kysyttävää varusteista, niin soittakaa - meillä on kokemusta siitä, mikä on käytännöllistä ja mikä ei.Pakatkaa tavarat yhdessä lapsen kanssa!

Pakatkaa tavarat yhdessä lapsen kanssa, sillä muuten hän ei tiedä, mitä repussa on mukana. Kaikki varusteet kannattaa pakata ensin muovipusseihin vesitiiviisti ja sitten pussit reppuun. Voimme joutua kulkemaan vesisateessa tai reppu saattaa kaatua lätäkköön/ojaan matkalla.

Lapsen tulisi myös pystyä kantamaan kaikki varusteensa itse jonkin matkaa. Rinkka, johon makuupussin saa pakkaushihnoilla kiinni, on tietysti paras, mutta myös reilu reppu ja toiseen kassiin (kantokahvat!) pakattu makuupussi käyvät.

Vakuutukset ja yhteydet

Lapsilla on voimassa partiovakuutus (toissijainen) heti, kun olemme heidät ilmoittaneet Suomen Partiolaisten jäsenrekisteriin. Meillä on retkipaikalla aina myös puhelin, jolla saamme tarvittaessa yhteyden teihin. Toivomme, ettei lapsilla ole omia kännyköitä mukanaan.

Retkimaksu

sisältää aina kaiken tarpeellisen = ruoat, matkat, majoituksen ja ohjelman.

Joillekin retkipaikoille saatamme pyytää kuljetusapua teiltä vanhemmilta.

Lapset eivät siis tarvitse omaa rahaa retkillä.

Lisätietoja

saa aina kysymällä omalta johtajaltasi tai lippukunnanjohtajalta.