Perinteiset tapahtumat

Viikottaisten kokousten lisäksi Karhunkaatajilla on paljon sudenpentuosaston, vartio-osaston, johtajien ja koko lippukunnan muuta toimintaa. Seuraavassa listassa on lueteltu jo perinteiksi muodostuneet tapahtumat. Niiden lisäksi laumat ja vartiot pitävät omia päivä- ja yöretkiään vuoden mittaan.

Talviretki

Talvileiri järjestetään helmi-maaliskuun aikana ja on pituudeltaan yleensä 1 vuorokauden.
Talviretki on seikkailijoista ylöspäin, ja retkellä yövytään puolijoukkueteltassa.

Kevätkäräjät

Kevätkäräjät pidetään helmi-maaliskuun aikana. Siellä hyväksytään edellisen vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös. Tapahtumassa kaikilla lippukunnan jäsenillä on puheoikeus, mutta vain 15 vuotta täyttäneet saavat äänestää.

Yrjönpäivän juhla

Karhunkaatajien partioviikolla (viikko 17) pidettävässä Yrjönpäivän juhlassa jaetaan mm. kevätkaudella suoritetut merkit. Näytelmin, lauluin ja puhein täytetty juhla päättyy kahvitarjoiluun.

Riihitysretki

Johtajien riihitysretki pidetään jonakin toukokuun viikonloppuna. Riihityksessä testataan tarpojien ja samoajien I luokan suoritusten osaamista.

Kesäleiri

Kesäleiri pidetään elokuun alussa, seikkailijoista eteenpäin 7 - 9 päivän mittaisena ja sudenpennuille lyhyempänä. Silloin kun Suomen Partiolaiset tai Pääkaupunkiseudun Partiolaiset järjestävät suurleirejä, on myös niille osallistuttu sankoin joukoin.

T-klubi -weekend

Elokuun lopussa johtajat kerääntyvät yhteen viikonlopuksi suunnittelemaan seuraavan vuoden toimintaa. Sama toistuu myös tammikuussa.

Syyskäräjät

Syyskäräjät pidetään syyskuun aikana. Siellä valitaan lippukunnanjohtaja, lippukunnanjohtajan apulainen, sihteeri, taloudenhoitaja ja muut hallituksen jäsenet. Syyskäräjillä hyväksytään myös tulevan toimintakauden talousarvio, toimintasuunnitelma sekä jäsenmaksun suuruus. Käräjillä kaikilla lippukunnan jäsenillä on puheoikeus, mutta vain 15 vuotta täyttäneet saavat äänestää.

Syysretki

Syysretkellä kohtaavat kaikki lippukunnan jäsenet. Syys-lokakuun vaihteessa pidettävä telttaretki on uusille sudenpennuille päiväretki, vanhoille sudenpennuille yhden yön ja vartiolaisille kahden yön mittainen.

Halloween -disko

Lokakuun lopussa, pyhäinpäivän tienoilla, kolon seinät vuorataan mustilla jätesäkeillä ja paikka täyttyy naamioituneista lippukuntalaisista ja heidän kavereistaan. Discovalot ja kilpailut pitävät tunnelman katossa aina viimeiseen hitaaseen saakka.

Itsenäisyyspäivän juhla

Itsenäisyyspäivän juhlassa uudet sudenpennut antavat sudenpentulupauksen ja uudet vartiolaiset partiolupauksen. Juhlavassa tilaisuudessa jaetaan myös syksyn aikana suoritetut merkit.

Jouluretki

Jouluretki on koko lippukunnan retki aitoine jouluperinteineen joulukuun puolessa välissä. Kotiinpaluu tapahtuu vatsa täynnä puuroa, glögiä ja kinkkua, ja jos ollaan oltu kiltisti, saattaa rinkan pohjalta löytyä pukilta saatu lahja ...

Joulupaja

Suosittu joulupaja järjestetään jouluretken jälkeisellä viikolla jonkin arki-iltana. Pajassa leivotaan ja askarrellaan joululahjoiksi sopivia esineitä ja koristeita.

Jouluaamun kolehdinkanto

Joulupäivän aamuna pieni joukko johtajia kampeaa itsensä ylös pedistä aamuvarhaisella. Jouluaamun kolehdinkanto Tuomiokirkossa on jo vuosia jatkunut perinne.